Hei poke voitko auttaa?

Viime yönä, valomerkin aikaan mua lähestyi miespuolinen henkilö. Tyyppi oli ilmeisesti seissyt tanssilattian reunalla ja ihaillut joidenkin neitojen tanssimooveja ja erityisesti kuulemma vaalean, söpön. Kaveri selkeästi oletti mun tuntevan kaikki asiakkaat ja nyt tämän suht suppean kuvauksen perusteella kertovan, kuka tyttö on kyseessä!  Kerroin että en ole valitettavasti pysty tässä asiassa auttamaan muuten, mutta jos osoitat kyseisen tytön mulle, niin voin toki kysyä nimeä tämän puolesta. No tyttö oli kuulemma jo lähtenyt ja kaveri ihmetteli,  miks mä en jaksanut enempää asiaa vatvoa. Ei vaan siinä vaiheessa aamua enää ehtinyt ja jaksanut. Pahoittelen J

     Perjantaiyönä myös apuani haluttiin, mutta kun yritin auttaa, olinkin huono asiakaspalvelija. Mieshenkilö kertoi hukanneensa pankkikorttinsa ja kysyi voinko minä soittaa hänen puolestaan ja jäädyttää kortin.  Ihmettelin kyllä miksi minun pitäisi, mutta lupasin kuitenkin. Kysyin sitten mihin soitan ja mikä on hänen pankkinsa ym. tietoja. Tyyppi katsoi mua kuin vajakkia ja vastasi että etkö osaa tehdä työtäsi. Hänen mielestään mun pitäisi muistaa numero ulkoa ja mun KUULUU hänen puolestaan hoitaa tuollaiset, sillä hän on asiakas! Kerroin sitten, että ei asia ihan niin mene ja nyt mulla olis tässä muutakin tekemistä. No tyyppi hermostui ihan täysin ja alkoi ottaa musta kuvia. Odottelen siis jännittyneenä jatkotoimia J

En ole humalassa, mulla on selkä kipeä

Siellä se juro poke taas pälyilee baarin ovella, eikä päästä sisään. Se tietty kostaa muille sen, että joutuu tärisemään tuulikaapissa. Kostonhimoinen raukka!

Tänään ajattelin jakaa muutaman vinkin, miten sisäänpääsy kannattaa hoitaa ja toisaalta, miten ei.

      Kun saavut ovelle, tervehdi reippaasti, katso silmiin ja mene sisään. Kyllä se poke sut pysäyttää, jos haluaa katsoa henkkarit tai arvioida kuntoasi. Älä siis aloita keskustelua esim. näillä lauseilla; ”Moro mitä äijä!” , ”mää vaan yhden kaljan ottaisin”  tai  ”pääsenks mä sisään?”  , sillä noilla saat takuuvarmasti sen vanhan ovisaranan epäluuloiseksi.

      Jotkut asiakkaat teeskentelevät puhuvansa puhelimeen, kun tulevat ovelle ja yrittävät näin välttää kaiken kontaktin meikään. Virhe! Takuuvarmasti alan epäluuloiseksi!

      Jos poke pysäyttää ovella ja kyselee kuntoasi, tyhmintä mitä voit tehdä, on alkaa todistella erinomaista pelikuntoaan kevätjuhlaliikkeillä. Älä siis laita silmiä kiinni ja töki etusormiasi yhteen, älä ala seistä yhdellä jalalla tai kerro jaksavasi hyvin  juosta koko Cooperin-testin. Rehellinen arvio omasta kunnosta voi hyvinkin sillä kertaa riittää ja matka jatkuu baaritiskille. Muista taas katsekontakti! 

    Jos matkasi tyssää ovelle, älä ota sitä liian henkilökohtaisesti. Kysymys ei ole siitä, että persoonastasi ei tykätä. Turussa ei ole montaakaan ihmistä, jotka jättäisin oven ulkopuolelle vain sen takia, etten tykkää heistä. 

    Nähdään ovella :)

YÖ ON MUSTA

On perjantai-ilta ja palkkapäivä. Tänään yössä liikkuu rehvakkaita ihmisiä, euroopan-omistajia.

Tänä yönä portsarin päätös jättää ihminen humalatilan vuoksi oven ulkopuolelle tulkitaan henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Oksentaminen, tappeleminen ja tuoppien seinää viskominen on vain normaalia baarikäyttäytymistä ja ymmärrettävää. Vai onko?

       Mua on töissä ollessani viimeisen kuukauden aikana solvattu, uhattu tappaa, hakata ja erottaa.

Aina tietenkin omaa tyhmyyttäni, kun en ole antanut ihmisten pitää hauskaa. Mulla on hauskuudesta hieman erilainen käsitys, mutta mä olenkin tyhmä apina, joka ei päässyt poliisikouluun. Tuosta asiasta mua valistetaan aika usein. Aika usein myös kuulen olevani natsi ja rasisti. Niille on ihan turha sanoa, että oikeasti taidan olla enemmän kukkaislapsi J

Kirjoitan myös runoja, mutta sitä en uskalla kertoa edes kollegoille, menisi viimeinenkin uskottavuus.

     Viime sunnuntaina jätin yhden nuoren miehen oven ulkopuolelle humalan takia ja pari kertaa tyyppi onnistui livahtaa sisälle, kun kävin tuoppeja bloggaamassa. Jälkimmäisellä kerralla talutin kaverin kädestä pitäen ulos ja miten kävikään. Tilanteeseen bongahti toinen asiakas, joka alkoi kovaäänisesti kysellä mun nimeä ja järkkärikorttia, että hänkin on käynyt järkkärikurssin ja tietää oikeutensa. Siinä sitten kysyin, että kukas sinä olet ja miksi sekaannut tähän? Kaveriaan kuulemma auttaa, kun minä kohtelen kaltoin. Sanoin, että jos humalaisen poistaminen baarista on kaltoin kohtelua, olen syyllinen, mutta nimeäni en kerro, kun en halua lisää facebook-kavereita. Eipä uponnut huumori, ei ollenkaan. Tyyppi tivaa mun järkkärikorttia, että hänellä on oikeus nähdä se ja taas painottaa omaa tietämystään. Kun kerron, että mulla ei ole mitään syytä kertoa nimeäni, näyttää jv-korttiani ja hän näkee rinnassani olevasta jv-kyltistä kaiken oleellisen, saan kuulla olevani tyhmä ja töykeä. Tyhmyyttä en myönnä, mutta töykeä kyllä osaan tarvittaessa olla. Kyllä se niin on, olkoon kliseistä, niin metsä vastaa ,kuin sinne huudetaan.

      Tuosta jv-kortin pakollisesta näyttämisestä vielä. Periaatteessa kortti pitää näyttää, mutta kyllä siihen joku syy pitää olla. Syyksi ei riitä pääsynesto, baarista poistaminen tai henkkarien tarkistaminen. Poliisi ainoastaan voi tuosta vain kysellä korttia, muille riittää lätkä rinnassani.

Mulle on ihan turha tulla pari kertaa jossain festareilla työskennelleen nuoren klopin aukomaan järjestyksenvalvojan työnkuvasta yhtään mitään. Mä teen tätä työkseni, en kaljarahojen takia.

     Suurin osa asiakkaista on tosi mukavia ja uskoisin että heistä ainakin murto-osa pitää meikää ihan hyvänä tyyppinä. Kyllä mä lähden siitä, että jos minä olen hyväntuulinen ja reilu, myös mulle ollaan vastaavasti. Yleensä tuo toimii oikein mainiosti ja silloin kaikilla on hyvä fiilis jälkeenpäinkin.

     Silloin tunnen onnistuneeni työssäni hyvin, kun olen vapaalla ja jossain kaupungilla asiakkaat moikkaavat iloisesti. Sitä itse asiassa tapahtuu aika usein ja kyllä siitä tulee aina hyvä mieli.

Puhalluta mut!

          Viime yönä, vähän ennen valomerkkiä , sisään yritti neljän hengen seurue. Huomasin heti, että yksi seurueesta on kuski ja muut aivan  nukkumakunnossa, joten kerroin havaintoni heille. Siitähän alkoi helvetillinen älämölö; yksi väitti hoipertelunsa johtuvan selkäkivusta, toinen vaati pääsyn estämiseksi muita perusteita kuin humala ja kolmas väitti kivenkovaan tulevansa sisään vaikka väkisin.Jopa kuskina toiminut nappiverkkarimies alkoi puolustella kavereitaan ja arvostella mun ammattitaitoa. No, pitkästä aikaa mulla paloi hihat, varsinkin, kun mua olisi tarvittu samaan aikaan myös narikassa. Siinä meinasi jäädä muutamat sormet ja yksi pää oven väliin. Tällä kertaa onneksi mitään ei murtunut, kun pamautin oven kiinni.
        Niinkin on käynyt, että eräs neropatti, jota en ikinä enää ota sisälle baariin, jätti 2 kertaa minuutin aikana sormensa oven väliin. Molemmilla kerroilla syy oli tietysti minun. :)  Tämä kyseinen neropatti on todella raskas paatti. Kaveri näyttää ihan tavalliselta; pyöreä kiltin pojan naama, rauhallinen puhetapa ja hymyä riittää. Mutta tämän sankarin ku päästää baaritiskille, voi olla varma, että väkisin saa kaverin sieltä repiä ulos. Miten voi sama nöösipoika seota joka saatanan kerta? Kaveri käy naisiin kiinni, huutaa vieraisiin pöytiin ja löipä kerran meikää täysillä selkään, kun olin tuoppeja keräämässä. Sitten kun hänet yrittää poistaa, alkaa jankutus ja perusteluja vaaditaan moneen kertaan. Ensimmäisellä kerralla menin lankaan ja yritin keskustella. Paha virhe! Tähän kaveriin ei tepsi muu, kuin tiukasti pihalle, ovi kiinni ja huuto perään " Sä apina et tule tänne enää koskaan" . Minkä jälkeen tietenkin tyyppi alkaa koputella oveen ja vaatia perusteluja. :) Mä en normaalisti vie työjuttuja kotiin ja vapaapäiviin, mutta en uskalla edes ajatella, mitä tapahtuu jos törmään tuohon tyyppiin.
      Kyllä minä mieluummin rakastan kuin vihaan, mutta hermot ne menee mullakin joskus perkele.
Okei tästä lähtee syksy käyntiin ja yritän kirjoittaa ahkerammin :)
         
     
     
       
       

Ruisrock ja kiirettä riitti. Kiitti.

      Oli suhteellisen raskas työviikko, 6 yötä töitä ja niistä 3 viimeistä aika hektisiä. Hermot alkoivat olla eilen jo aika kireällä, niin baarihenkilökunnalla, kuin ovimiehilläkin. Henkilökohtaisesti rokit menivät yllättävän kevyesti, mutta kyllä mullakin melkoinen elin kasvoi viime yön aikana otsaan.
      Kiire oli valtava, piha ja  baari täynnä ihmisiä ja kaikilla "parhailla" kavereillani ei pelisilmä riittänyt; mua ei jumalauta kannata pyytää ovelle hoitamaan ilmaista sisäänpääsyä jonon ohi tai tulla kitisemään siitä, että tarjoilu ei pelaa tarpeeksi nopeasti. Mulla oli jumalauta muutakin tekemistä ja baarihenkilökunta myi viinaa parhaansa mukaan. Teki mieli sanoa suorat sanat määrätyille tyypeille ja voi olla, että vielä sanonkin.
     Jaaha. Tänään menen katsomaan uutta Spider Man leffaa ja saatanpa kumota pari kaljaakin.
Taidan palata pikapuoliin myös tänne :)

Loma lusittu. Tervetuloa hörhöt!

     Viime yönä tein ensimmäisen työyöni kuuteen viikkoon. En muistanutkaan enää, millasia hulluja tuolla yössä liikkuu; aikuiset äijät tanssivat housut kintuissa pöydällä ja mummot hukkaavat kenkiään. Toki mut uhattiin myös tappaa, mutta hyvin levänneenä hymyilin vaan tyhmänä. Joo, miten sitä olikaan kaivannut sitä itteään...

    Tänään onkin ollut aika ristiriitainen olo vaihteeksi. Mukava olla vaihteeksi rutiineja elämässä, mutta 26 yötä töitä heinäkuuhun, kuulostaa hirvittävän lopulliselta. 25 siis enää :) 

    En tiedä miksi, mutta tänään huomasin moneen otteeseen lipuvani johonkin menneeseen ja kaipaavani jotain. 

Luulen, että työpaikkani aiheutti sen ja se ei tiedä hyvää. No, ehkä se siitä ajan kanssa. 

   Nyt ei sittenkään oikein rustailu ota tulta, joten voisin vaikka vähän hehkuttaa ystäviäni. Yksi heistä on joutunut syyttä pieneen välikäteen ja siitä olen pahoillani. Yritän kaikkeni että ettei sama enää toistuisi.  Toinen tyyppi on ruokkinut mua makkaralla pitkin kesää ja tänään olisi ollut kakkuakin tarjolla. Kolmas on huolehtinut mun asioiden hoidosta vaikeina hetkinä ja tukenut muutenkin. Ja muutama on tarjonnut matkustusseuraa ja majoitustakin. Kiitos kamut. En unohda :)

   Hassua, miten ikävä voi olla yhtä ystävää, joka kulkee neljällä jalalla ja pierii nukkuessaan.

En tiedä, näenkö häntä enää. 

   Nyt töihin.

    

     

    

Rakkaus on sokea?

    Palasin viime yönä uudelta matkalta, jolla oli aikaa laittaa ajatuksia kuntoon. Mietin viimeisten kuukausien "seurustelusuhdettani". Kyllä mä tiesin, ettei kaikki ole kunnossa, mutta silti sitä joskus on vaan sokea.
Nainen, joka oli rakastunut muhun, halusi viettää aikaa kanssani ja tiesin, jos on hätä, voin luottaa häneen.
     Mutta jotain tapahtui jossain vaiheessa. Joulukuussa loukkasin jalkani ja soitin saadakseni kyydin terveyskeskukseen. Vastaus oli " etkö voi mennä taksilla? " Ei siis "kävikö pahasti? Tulen heti!"  Toinen esimerkki; maanantai-ilta oli usein mun ainut vapaailta viikossa ja mä muunmuassa lopetin itse yhden juuri aloittamani harrastuksen, saadakseni olla rakkaani kanssa. Mutta! Maanantai olikin pyhitetty hömppäsarjojen katselulle, ei minulle. Yritin välillä sanoa, että tää on MEIDÄN yhteinen ilta, mutta riitaanhan se usein päättyi. Televisio olikin tärkeämpi kuin minä! Mä en kliseisesti nähnyt metsää puilta. En silloinkaan, kun suunnittelin yhteistä lomaa elokuulle. Mulle kerrottiin,  että matkaa on kyllä suunniteltu, mutta " et sä varmaan haluu tossa porukassa lähteä" . Jep, en niin. Mä halusin matkustaa SUN kanssa!
     Mä en vaan nähnyt, tajunnut, ymmärtänyt. Mä näin vaan naisen, joka yhä käveli mun kanssa käsi kädessä lenkillä koiran kanssa. Ja sitä mä en ymmärrä. Mut oli kuitenkin hylätty jo aikoja sitten. Miksi sitä ei voinut kertoa mulle? Miksi helvetissä mun piti antaa riutua Suomessa ja itkeä ikävää ja toinen oli ulkomailla parhaitten ystävien kanssa puhumassa MEISTÄ. Minun jättämisestäni.  
    Mä hoidin kerrankin sekä kipeää koiraa, että kipeää naista, kävin töissä ja tein kaikkeni toisen eteen omasta väsymyksestä huolimatta. Totta kai. Rakastaan haluaa auttaa ja tukea. Jep. Rakkaus on saatanan sokea!
     Kyllä mä koen, että olisin ansainnut toisenlaisen kohtelun. Eikä tässä ole nyt kyse siitä, että olen siirtynyt vihavaiheeseen. Olen vaan hämmästynyt omasta sokeudestani ja pakko myöntää, vähän myös toisen välinpitämättömyydestä. Mutta tyhmyydestä ja näköjään myös sokeudesta sakotetaan.
    Mä luulen että seuraava blogi on pitkästä aikaa vähän positiivisempi. Loma ja matkustelu on tehnyt todella hyvää :)
   

Menetyksen hinta

    Kun menettää rakkautensa,  menettää ihmisen, jonka kanssa on jakanut koko elämänsä iloineen ja suruineen.
On hassua miten kova ikävä voi olla. Olin matkalla ja reissu oli hieno. Nautin todella paljon kaikesta, mutta rinnan kohdalla oli koko ajan tunne, että tämänkin hienon kokemuksen olisin halunnut jakaa yhden ihmisen kanssa. Kun olin hyvässä ravintolassa, mietin miten se toinen olisi nauttinut siitä ja olin ihan varma minkä ruoan tämä olisi valinnut.  Kun näin aivan mahtavan rannan, olisin halunnut maata käsi kädessa siellä. Voi perkele miten mä yksin osaisin nauttia? Mulla oli ihan mahtavaa seuraa siellä, mutta rintaan sattui silti.
 No parin viikon päästä olen jo uudella matkalla, toivottavasti siihen mennessä tapahtuu ihmeitä. Toista kertaa en halua kokea samaa , joten ihmeen olisi oikeasti aika tulla ja pian!
   Mua etoo tää mun nössöys ja nyyhkytys, mut minkäs teet. Mulla alkaa perjantaina kesäloma ja aion urheilla niin perkeleesti. Kaljaakin saa juoda, mutta yhtään päivää en laita sen takia hukkaan. Se lupaus pitää!
   Mun polvet ei muuten oikein kestä juoksua, mut aloitin maaliskuussa lenkkeilyn. Halusin pari tuntia lisäaikaa yhdessa tyttöystävän kanssa viikossa ja tarkoitus oli yllättää hänet kesäkuussa lenkille pyytämällä. Tuolla mä juoksin räntäsateessa kiroillen, mutta juoksin rakastuneena. Miten tyhmältä sekin nyt kuulostaa? Perkeleellisen naurettavalta!
 

Helle sekoittaa

      Itsensa tarkkailua tassa harrastan. Aistin omia tunnetilojani ja yritan tehda johtopaatoksia ja ratkaisuja naitten tuntemusten mukaan. Sorry muuten entistakin hassumpi kirjoitustyyli. Taman  maan nappaimistoissa ei ole kaikkia kirjaimia. Yritan silti oikoa ajatuksiani suurinpiirtein ymmarrettavaan muotoon.
    Tuli tuossa ystavan kanssa puhuttua kattoterassilla ja taas palattua omiin murheisiin. Ystavani, joka ei ole sielta fiksuimmasta paasta, sanoi, ettei edes yrita neuvoa mua, miten toimia. En muuta silta meritahden aivoilla varustetulta entiselta Hunks-pojalta odottanutkaan. :) Vastasin etta saa kylla neuvoa, mutta luulen jo tietavani itsekin vastauksen. Tai siis sen, miten neuvoisin toisia. Itse neuvoisin pitamaan jaita hatussa, keskittya kasittelmaan surua, yrittaa saada iloa  pienin askelin pienista hyvista asioista..  Itkea jos silta tuntuu ja VASTA sitten, kun aika on kypsa muuhun, ehka kasitella toisen osapuolen kanssa asiat, jonka jalkeen molemmat voivat jatkaa matkaa ehjina.Eiko kuulostakin helpolta?
   Todellisuus on jotain ihan muuta. Mietin todella paljon yhteydenottamista, kerjaamista, noyristelua ja rakkaudenvakuuttelua. Jos lupaan kaiken muuttuvan, niin muuttuuhan se! Joo, heti vaan tekstaria ja meilia ja Facen kautta sydamia ja tonaisuja. Kohta ollaan taas yhdessa! Ongelma ratkaistu ja rakkaus kukoistaa taas.
      Eiko muka?  Pakkohan sen on toimia. Mehan rakastetaan toisiamme!
    Jos kaikki neuvot, omat ja toisten toisivat helppoja ratkaisuja, maailma olisi taynna ikionnellisia vanhoja pareja. Ma en usko talla hetkella itseeni ja muitten neuvot valilla arsytttavat suunnattomasti. Sen tunnen kaiken katkeruuden, surun ja itsesaalin takaakin, etta itsepetos on pahinta mita itselleen voi tehda. Myos itsepetoksesta sen linnunaivoisen, linnunluisen ystavani kanssa juteltiin. Tassa tapauksessa pahinta mita voisin tehda, olisi uskotella, etta yhteenpalaaminen tassa tilanteeessa toimisi mitenkaan. Mikaan ei olisi niin kuin ennen ja pienemmastakin kinasta alkaisi jompikumpi pakata laukkujaan. Toisaalta, jos kaikki olisi niin kuin ennen, mitaan kehitysta ei olisi tapahtunut ja se olisi yhta kuin niskalaukaus suhteelle. Ma tiedan ton, ma oikeasti tiedan! Mutta sen hyvaksyminen tulee olemaan saatanan vaikeaa ja ma en rehellisesti ole aina ihan varma, riittavatko mun voimat. En tieda oliko tassa riipustelussa mitaan jarkea, mutta tulipa taas purettua ja kylla tama auttaa vahan.
   Nyt takaisin ulos juomaan ehka parasta jaakahvia ikina. Korjataan viela yksi juttu. Taman paikan isanta, ystavani on oikeasti aika fiksu. Siis samalla tavalla, kuin vaikka Tauski. :)
    Joo joo, olen todella otettu. Musta on pidetty huolta, ruokittu ja puhua on saanut, jos on halunnut. Kiitos Tauskin veli ;)
 Niin, ruoka on alkanut maistua ja voi olla etta tanaan tulee varovasti vahan urheiltua. On niita hyviakin hetkia siis.

Matkailu avartaa. Tai jotain.

       Mun piti lopettaa tämä blogi, mutta kirjoittaminen auttaa. Vähän. Joten jatkan vielä.
Jotenkin musta tuntuu, ettei maailmassa ole tällä hetkellä paikkaa, jossa voisin olla oma itseni. Huomenna kuitenkin lähden matkalle. Ensimmäistä kertaa mulla ei ole kummempaa suunnitelmaa matkan lopullisen päämäärän ja ajan suhteen.Tiedän vain paikat, joihin en varmasti mene.  Sen pitäisi olla vapauttavaa, väittävät.
      Mä lähden ensimmäistä kertaa matkalle surullisena ja täysin lannistettuna. Lähtökohdat eivät siis ennusta hyvää. Toivon tietenkin, että saan ajatukset kasaan ja perhe ja ystävät saavat takaisin arvoisensa miehen. Mulla on maailman ihanin äiti, aina lastensa puolta pitävä isä ja veli, joka siirtäisi vuoretkin, jos tarve vaatisi. Ilman heitä olisin täysin eksyksissä. Samoin kuin perheen mahtavuuteen, myös ystävien pyyteettömään apuun ja tukeen tulee kiinnitettyä huomiota useimmiten vain silloin, kun itse kaipaa tukea ja turvaa. Kiitos kuitenkin järkipuheesta, halaamisesta, makkaran grillaamisesta, asiointiavusta ja  kaikesta. Mä todella arvostan teitä.
    Mä tiedän olevani hemmetinmoinen nössö, näine kirjoituksineni. Tämä nössö kuitenkin vähät välittää siitä.
Toivon että jonain päivänä vielä uskoni rakkauteen palaa ja peilistä katsoo hymyilevä, itseäänkin arvostava mies.

Kipu, ystäväni

    Muhun sattuu. Joku ehkä sanoisi, ettei henkinen kipu ole muuta, kuin olotila. Paskat. Muhun sattuu fyysisesti. Sattuu niin saatanasti. Kipu on lamaannuttavaa, repivää ja koko ajan läsnä. Se ei helpota edes kun nukun. Ja mulla on aika vahvat mömmöt. Mä olen laihtunut kolmessa päivässä jo 4 kiloa, sillä ruoka ei oikein pysy sisällä.
Se tunne on aika sanoinkuvaamaton, kun oksentaa ja itkee samalla. En suosittele ainakaan laihdutukseen.
     Mulla on uskomattoman kova ikävä. Se ainut ihminen, joka voisi ja osaisi lohduttaa, se ainut, joka löytäisi oikeat sanat ja jonka läheisyys poistaisi kivun, on poissa. Se tuntuu saatanan epäreilulta ja turhauttavalta. Ystävät tekevät parhaansa, mutta...kipu ei ole menossa pois. Se on vain yltynyt ikävän kasvaessa. Mä olen sisältä aika kuollut tällä hetkellä, siltä tuntuu. Vaikka miten yrittäisi ajatella, että pienin askelin eteenpäin, niin mä menen tällä hetkellä helvetin lujaa alaspäin. Jos ulkomuoto alkaa jo ränsistyä näin nopeasti, sisältä näytän varmaan Mordorilta. Joojoo, mulle on jäänyt Tolkien päälle...
    Rakkaus on vahva tunne, mutta rakkauden menettäminen taitaa sittenkin olla vahvempi. Luojan kiitos, mä osaan itkeä. Jollei tätä pahaa oloa voisi parkua pois, en kirjoittaisi enää mitään. Heh. Olipas onneton yritys olla positiivinen. Kipu ei lähde mihinkään, vaikka miten vetistelisin. Se kalvaa, vainoaa ja vittuilee mulle ja kasvaa mun yrityksistä ajatella jotain hyviä ajatuksia.
      Hyviä ajatuksia...heh

Elämä on hassua

        Yhtenä päivänä suunnittelet ansaitsemaasi kesälomaa, rakastamasi naisen kanssa ja seuraavana hetkenä itket maailman pahuutta. Asiat eivät aina mene niin, kuin sydämessään toivoisi. Ulkopuoliset asiat, pienetkin, joskus kerääntyvät ihmisen päähän isoksi kimpuksi ja tekevät kaikesta liian vaikeaa. Mut on tänään jätetty ja voi olla että tämä kirjoitus on virheliike, kaikkien munausten äiti. Musta on kuitenkin helpompi kirjoittaa tänne, kuin vuodattaa naamakirjaan ja ellen pura tätä ulos, mä luhistun.
       Kukaan nainen ei ole ollut mulle niin hyvä, kukaan nainen ei ole ollut mulle niin kiltti, eikä kukaan nainen ole ansainnut enemmän hyvää. Jos olisi kysymys vähäpätöisemmästä jutusta, mä varmaan lähettelisin nyt viestejä tyyliin "älä jätä mua" , mutta kun kysymyksessä on mun elämän rakkaus, on mun pakko antaa toiselle mahdollisuus elää täyttä elämää. Mä en ole pystynyt olemaan suhteessa niin paljon ja niin hyvä, ku olisin halunnut. Koko ajan olen toivonut, että ne mieltä kaihertavat muut asiat selviäisivät ja voisin keskittyä parisuhteeseen. Mun aika vaan loppui kesken.
      Se tunne, että tosta naisesta ja sen rakkaudesta olen ylpeä ja suorastaan pakahdun, kun ajattelen häntä, ei se ole kadonnut mihinkään. Päinvastoin, mä halusin tulevaisuudessa asioita hänen kanssaan, joista en ala kirjoittamaan nyt. Repeäisin. Ton tunteen rinnalle, kirjaimellisesti, on tullut olo, että rintakehä musertaa sydämen ja että se ei olisi ollenkaan huono asia. No, mä en ole ryyppäävää enkä itsetuhoista tyyppiä, joten kirjoitan täällä kyyneleet näppikselle valuen.
     Voi olla, että tämä blogi päättyy tähän. Tätä on kirjoittanut rakastunut mies. Aika näyttäköön

Siteeraan loppuun Tolkienia.
       
                              Jonkun on luovuttava, menetettävä, että muut saisivat pitää.
                              Minä yritin pelastaa rakkauden ja rakkaus on pelastettu, mutta ei minua varten.
     

Äidille

       Äitejä muistetaan yhtenä päivänä vuodessa kakulla, kukilla ja kortilla. Mä en ole lapsuuden jälkeen tainnut huomioida omaa äitiäni muulla kun puhelinsoitolla.
      Lapsena me veljeni kanssa nousimme aikaisin äitienpäivän aamuna ja koristelimme kakun ja sitten poljimme valkovuokkoja hakemaan metsästä. Taisi siellä välillä vähän sinivuokkojakin olla, niitä rauhoitettuja.
Äiti sitten teeskenteli nukkuvaa kun menimme tarjottimen ja kukkakimpun kanssa herättämään. Onneksi mun veli jatkaa vieläkin samalla tavalla ja äiti saa ainakin kukkia yhä.
     Lapselle on helpottavaa tietää, että vaikka mokaisi miten, äiti rakastaa silti. Vaikka kaikkien muitten mielestä ja varsinkin omasta mielestään, olisi mokannut miten pahasti, äiti rakastaa silti. Jos on työpaikka mennyt, äidin mielestä se on vaan hyvä asia, parempiakin on tarjolla. Jos on sydän särkynyt, sekin on vaan hyvä, parempia on silloinkin tarjolla. Ja jos kaikki ne rahat, jotka äiti on lainannut, olisivat tallessa, ostaisi sillä rahalla takuuvarmasti talon! Tuossa raha-asiassa äiti ei ole kyllä kovin hyvä businessnainen. Varattomalle lainaaminen ei taida koskaan olla hyvässä huudossa, ainakaan pankkialalla. Mä tarvitsisin lottovoiton pelkästään sen takia, että voisin maksaa lainani takaisin.
 Äidiltä saamaani tukea en pysty ikinä korvaamaan ja ei hän  sitä odotakaan.
      Meidän perheessä ei olla olla koskaan kamalasti halattu ja mäkin opin sen taidon kunnolla vasta myöhemmin. Mä olen kova poika halaamaan ystäviäni, mutta omaa perhettä ei jostain syystä tule halattua. Vanhoja tapoja on vaikea muuttaa, mutta tuo juttu muuttuu nyt. Sen lupaan.
    Äiti, mä olen varmasti  tuottanut sulle monta unetonta yötä ja itkuakin. Niitä en pysty enää muuttamaan, vaikka haluaisin. Mutta kyllä sä toivottavasti tiedät, että poikasi rakastaa sua ihan valtavasti.
     Hyvää Äitienpäivää jo vähän etukäteen. Halataan ku nähdään

Mää ja Diisselin Vini

          Aloin tässä muistella vanhoja aikoja ja matkaa Ameriikkaan, missä kaikki on isompaa ja kauniimpaa. Portsaritkin. Miamissa kävin clubilla, jonka edessä oli parkissa omakotitalon hintaisia autoja ja sisäänpääsymaksu oli enemmän, kuin koko päällä ollut vaatekertani, 100e lenkkarit mukaan lukien.
         Poket olivat erittäin ystävällisiä, amerikkalaiseen tapaan suorastaan ylikohteliaita. Äijät olivat tummaan tyylikkääseen pukuun pukeutuneita ja ovimiehellä oli lisäksi musta, tyylikäs viitta ja silinterihattu.
       Sisällä meidät ohjattiin tavallisen rahvaan yläpuolelle, omaan pöytään ja henkilökohtainen tarjoilija toi Dom Perignonia pöytään. Mulla oli 40 taalaa taskussa ja t-paita päällä. Niin oli kyllä vieressä istuneella Vin Dieselilläkin. Havainto ei kyllä lohduttanut paljoa. Vinillä oli lauma "vähänonenemmän" tyylisiä typyjä pöydässä ja mulla mm. kaksi puolalaista miestä ja hullu suomalainen, jotka vähän väliä laskivat housunsa polviin ja tanssivat pöydällä.
        Siinä vaiheessa, kun ei enää niin ystävällinen poke kävi kolmatta kertaa asiasta huomauttamassa, mä otin ritolat tai konoset paremminkin ja kävelin kämpille.  Poistuessani huomasin, etteivät baarin kaikki poket pukeudukaan pukuun ja että  pöytäämme tarkkaili 4 mustiin t-paitoihin pukeutunutta körilästä, joista yksi näytti Chuck Liddeliltä, mutta häijymmältä. Ne pojat näyttivät siltä, ettei neuvottelu kuuluisi toimenkuvaan enää ollenkaan. Harvinaisen pelottavia kavereita. Tuona iltana mun pöytäseurue kuitenkin selvisi ilman takapihan sakinhivutusta ja minäkin ilman eksymistä sänkyyn.
      Kohta on vappu ja kyseinen juhla ei ole koskaan kuulunut mun suosikkeihin. Tänä vuonna olen onneksi vapaalla ja häivyn mökille. Hyvä seura, sauna, mölkky ja grillaus. Siitä on mun vappu tehty:
     Te jotka olette töissä, voimia. Ja te jotka olette viihteellä, käyttäytykää nätisti.
     Kevät muuten alkaa sunnuntaina :)

Hännystelijä tuli vastaan

       Taas toistan itseäni, mutta mä vihaan tyyppejä, jotka esittävät parasta kaveriani, kun olen töissä.  Ylävitosia, halaamista ja huikeaa kiinnostusta persoonaani kohtaan...Yksi tälläinen tuli mua pari päivää sitten kaupungilla vastaan ja vaikka seisoimme vastakkain liikennevaloissa, tämä isänmaan nuori toivo ei mua huomannut. Toki olin tyytyväinen siitä, mutta olis samanlainen myös baarissa! Yks yläfemma vielä ja en vastaa seurauksista!
     Asialliset välit asiakkaisiin ovat totta kai paikallaan ja mielelläni välillä juttelen ja heitän läppää, mutta liika makeilu pois. Kiitos.
     Pääsiäinen tuo meille yönlapsille paljon töitä ja hermoja koetellaan monena yönä peräkkäin. Monet ottivat jo kiirastorstain vapaaksi töistä, jotta varmasti ehtivät juhlia tarpeeksi. Viiden yön ryyppyputki tuo vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sekä väsymystä, vihaa ja itsesääliä. Rahat loppuvat, masentaa ja vituttaa, mutta viinahan tunnetusti auttaa pahaan mieleen ja murheet huuhdotaan pois. Jep!  Sunnuntaina näkee melkoisia ihmisraunioita sekä asiakkaissa, että baarihenkilökunnassa. Ja baarihenkilökunta nauttii sitten maanantaina rennosti ja sivistyneesti ansaitusta vapaasta :)
    Jos mulla olisi vapaata, lähtisin heti pois kaupungista ja palaisin vasta tiistaina. JOS
   Okei tämä oli nyt lyhyt vuodatus, ensi viikolla lisää
   Voimia ja kärsivällisyyttä baaritiskin molemmille puolille

Paluu Siniselle Laguunille ja muita menneisyyden kamaluuksia

      Viime vuonna helmikuussa kirjoitin pienistä miehistä ja koirista, luvaten palata aiheeseen joskus. Nyt taitaa olla aika.
       Turussakin on ihmisiä, jotka melkein aina baariin mennessään joutuvat kaltoin kohdelluiksi. Sitten kirjoitellaan nettiin tai palautelappuihin ; "olin viettämässä hauskaa iltaa kavereitten kanssa ja yhtäkkiä, ilman syytä, portsari tuli ja pilasi koko illan. " Kysymys kuuluu, miksi aina samat ihmiset joutuvat syyttä suotta ongelmiin joko baarihenkilökunnan tai muitten asiakkaitten kanssa? Miksi aina samat tyypit kieltäytyvät noudattamasta alkoholilakia, baarin sääntöjä tai yleisiä hyviä tapoja? Miksi vika on aina muissa? Se, että seisoo pöydällä ja huutaa " vitun huora, tuo lisää viinaa" onkin vaan hervottoman hauska läppä, jota kaikki eivät tajua! Tyhmät poket, idiootit baarimikot ja juntit muut asiakkaat kehtaavat pilata illan paheksumalla hyvää huumorintajua!
       Syystäkin on syytä kantaa kaunaa vuositolkulla ja kirjoitella Facebookiin lisää hauskoja kommentteja aiheesta. Parasta on jättää kommentit täysin perustelematta ja antaa mielikuvituksen ja juoruilun hoitaa loput.
Kohta myös ne, jotka eivät ole kyseisessä baarissa koskaan edes käyneet, levittävät pyhää sanomaa eteenpäin; Siellä on kusipääpoket ja ammattitaidottomat baarimikot. Ravintoloitsijan limbo on valmis ja syytä ihmetellään...
       Ihmisen elämä on joskus pienestä kiinni. Sentin heitto johonkin suuntaan, katseen eksyminen sekunniksi väärään paikkaan tai itsestä täysin riippumaton asia voi muuttaa monen ihmisen elämän lopullisesti.
Pienistä asioista nauttiminen läheisten kanssa, ystävällinen hymy asiakkaalta tai hyvä lihapullaleipä voivat olla viimeinen asia mielessä valojen sammuessa. Tai sitten mielessä voi ollakin se, kun syyttä suotta lensi ulos baarista...Up yours, sanoisi Nykäsen Matti
   
   
   
   

Mustat reisitaskuhousut

        Jotkut suhtautuvat järjestyksenvalvojan työhön huomattavasti intohimoisemmin kuin minä. Tiedän tyypin, jolla on tapana kiertää baareja arki-iltoina, kun sisään pääsee ilmaiseksi. Hänellä on tapana tarkkailla miten poket toimivat, paljon on porukkaa liikkellä ja sitten raportoida seuraavaan paikkaan tullessaan asiantuntevan analyyttisesti; "siellä oli joku aloittelija töissä, ei tuntenut " tai "mun piti melkein antaa virka-apua, ku ei ne meinannu pärjätä" . Kaverilla on aina täysi rähinävarustus päällä; työvaatteet, jv-kyltti mustan pilottitakin hihataskussa, käsiraudat sivutaskussa ja varmasti olisi kaasukin, jos vaan sellaiseen olisi lupa annettu...Itseluottamus on kohdallaan ja jutut liikkuvat aina menneissä sankarteoissa; "silloin Ruisrockissa laitettiin kaveri nippuun ku se ei uskonu sanaa" . Vaikka todellisuudessa samainen kaveri taisi olla heinäpellon nurkassa vahtimassa, ettei aidan yli kiipeä kukaan ja ainoat, jotka laittoi nippuun, olivat hyttyset.
        Samainen kaveri tuli kerran, kun kahvittelin baaritiskillä ravintolapäällikön kanssa ja nähdessään sen kahvikupin kädessäni, tokaisi päätään  pudistellen " Eiii näin, ei ammattimaista". Oli saatanan lähellä, ettei pilottipuudeli lentänyt oma   ( musta, gore-tex) pipo suussaan takapihalle sekajäteroskikseen.
       Toinen tyyppi, josta en niin kauheasti tykkää, on ns. kaunispoikapoke. Tämän tyypin tunnistaa siitä, että töihin tullessaan eka vartti menee tukan laittamiseen ja joka tunti geeliä lisätään ja tukkaa asetellaan. Kaunispoikapoke flirttailee ja on hymyilevän ystävällinen vain tietyille asiakkaille; söpöille, nuorille, blondatuille ja antaviin asuihin pukeutuville lähiöiden missukoille. Potentiaalisille aamiaisseuralaisille siis.
     Kaunispoikapoke suhtautuu muihin asiakkaisiin alentuvasti ja helposti aiheuttaa lisää työtä myös minulle. Miltä se näyttää asiakkaiden  silmiin, kun poke heittää läppää tytöille, mutta kun joku muu yrittää ottaa kontaktia, kaveri vaan näppäilee kännykkää tai murisee jotain epämääräistä? Kyllähän siinä voi alkaa kevyesti vituttamaan sellainen! Muakin alkaa ja sen takia katon aika tarkkaan, kenen kanssa työskentelen. Toki syy, miks näin avaudun voi olla, että oma poikabändiurani ei koskaan oikein noussut lentoon. :)
     Tosta tukan laittamisesta vielä; yksi parhaista työkavereistani kyllä laittaa geelit ja hajusteet aina töihin tullessaan viimeisen päälle, mutta kaveriin voi kyllä luottaa tiukan paikan tullen aina. Eikä tarvitse pelätä, että oma kiireinen työyö eskaloituu rähinäksi turhan takia. Sana eskaloitua on muuten samaisen poken, ystäväni, paljon käyttämä. Sillä kaverilla on sana hallussa ja iso sydän :). Arvostan!
    Hei talvi on tullut ja mulla on parin viikon päästä lomaa! :)
 
 

Liian ystävälliset välit asiakkaisiin?

         Olin joku aika sitten asiakkaana työpaikallani ja jossain vaiheessa iltaa työvuorossa ollut kollegani tuli kysymään multa, että saako erään tytön poistaa silti, vaikka onkin mun ystävä. Kyseessä ei sitten ollutkaan ystävä, vaan vakioasiakas, joka tiesi nimeni. Olen toki heittänyt läppää hänen kanssaan, mutta yleensä ystävyyssuhteessa molemmat tietävät toistensa nimet!
         Baarimaailmassa helposti, kun samoja naamoja näkee monena iltana viikossa, asiakkaan ja kaveruuden raja hämärtyy, vaikka toista ei tuntisi ollenkaan. Baarimikot alkavat antaa tietyille tutuille kasvoille halvempia juomia, lipunmyyjä päästää ilmaiseksi sisään ja narikkakaan ei maksa. Ystäviähän tässä ollaan! Mullakin on Facebookissa satoja parhaita kavereita ja jos kaikille niille antaisin  ilmaisen sisäänpääsyn, vieläpä jonon ohi, niin voisi saman tien lyödä baarin oven kiinni. Ihmiset alkavat liian helposti kuvitella olevansa jotenkin muitten yläpuolella, jos käyvät samassa baarissa usein ja oppivat tuntemaan baarihenkilökuntaa nimellä.
       Olen oppinut aika hyvin tunnistamaan asiakastyypin, jonka hyvä ystäväni ja kollegani risti hännystelijöiksi; hännystelijä jää aina ohimennessään juttelemaan, makeilee, heittää yläfemmoja ja kertoo juttuja satunnaisasiakkaista, jotka eivät osaa talon tapoja. Hännystelijä kuvittelee saavansa itse anteeksi hölmöilyjään ja pääsevänsä kun koira veräjästä "ystävyyden" varjolla. Mä en voi sietää tota!!!
      En myöskään voi sietää ihmisiä, joista en ikinä muuten kuule mitään, mutta silloin kun halutaan ilmaisia lippuja johonkin tilaisuuteen, alkaa kummasti mun puhelin soimaan. Mä en enää edes vastaa teille!!!
       Okei, kyl mäkin saatan soittaa jonkun muun baarin tutulle pokelle ja kysyä ilmaista sisäänpääsyä . On kuitenkin eriasia, jos toteuttaa "vuoroin vieraissa" periaatetta, josta molemmat hyötyvät. Minä rapsutan sinua, jos sinä rapsutat minua. Ja tämäkin perustuu vapaaehtoisuuteen ja ei voi  olettaa, että kun 5 vuotta sitten pääsin ilmaiseksi sisään, sama toimii aina myös toisin päin. Illan ja tilanteen mukaan mennään ja aina ei voi kollegaakaan auttaa.
        Tämän vuodatuksen tarkoituksena ei ollut väittää, ettei asiakkaisiin voi muodostua ystävyyssuhteita. Varmasti voi ja mullekin on käynyt niin. Haluan vaan välttää kiusallisia tilanteita töissä ollessani.
       Oikein hyvää alkanutta vuotta 2012