Itsensa tarkkailua tassa harrastan. Aistin omia tunnetilojani ja yritan tehda johtopaatoksia ja ratkaisuja naitten tuntemusten mukaan. Sorry muuten entistakin hassumpi kirjoitustyyli. Taman maan nappaimistoissa ei ole kaikkia kirjaimia. Yritan silti oikoa ajatuksiani suurinpiirtein ymmarrettavaan muotoon.
Tuli tuossa ystavan kanssa puhuttua kattoterassilla ja taas palattua omiin murheisiin. Ystavani, joka ei ole sielta fiksuimmasta paasta, sanoi, ettei edes yrita neuvoa mua, miten toimia. En muuta silta meritahden aivoilla varustetulta entiselta Hunks-pojalta odottanutkaan. :) Vastasin etta saa kylla neuvoa, mutta luulen jo tietavani itsekin vastauksen. Tai siis sen, miten neuvoisin toisia. Itse neuvoisin pitamaan jaita hatussa, keskittya kasittelmaan surua, yrittaa saada iloa pienin askelin pienista hyvista asioista.. Itkea jos silta tuntuu ja VASTA sitten, kun aika on kypsa muuhun, ehka kasitella toisen osapuolen kanssa asiat, jonka jalkeen molemmat voivat jatkaa matkaa ehjina.Eiko kuulostakin helpolta?
Todellisuus on jotain ihan muuta. Mietin todella paljon yhteydenottamista, kerjaamista, noyristelua ja rakkaudenvakuuttelua. Jos lupaan kaiken muuttuvan, niin muuttuuhan se! Joo, heti vaan tekstaria ja meilia ja Facen kautta sydamia ja tonaisuja. Kohta ollaan taas yhdessa! Ongelma ratkaistu ja rakkaus kukoistaa taas.
Eiko muka? Pakkohan sen on toimia. Mehan rakastetaan toisiamme!
Jos kaikki neuvot, omat ja toisten toisivat helppoja ratkaisuja, maailma olisi taynna ikionnellisia vanhoja pareja. Ma en usko talla hetkella itseeni ja muitten neuvot valilla arsytttavat suunnattomasti. Sen tunnen kaiken katkeruuden, surun ja itsesaalin takaakin, etta itsepetos on pahinta mita itselleen voi tehda. Myos itsepetoksesta sen linnunaivoisen, linnunluisen ystavani kanssa juteltiin. Tassa tapauksessa pahinta mita voisin tehda, olisi uskotella, etta yhteenpalaaminen tassa tilanteeessa toimisi mitenkaan. Mikaan ei olisi niin kuin ennen ja pienemmastakin kinasta alkaisi jompikumpi pakata laukkujaan. Toisaalta, jos kaikki olisi niin kuin ennen, mitaan kehitysta ei olisi tapahtunut ja se olisi yhta kuin niskalaukaus suhteelle. Ma tiedan ton, ma oikeasti tiedan! Mutta sen hyvaksyminen tulee olemaan saatanan vaikeaa ja ma en rehellisesti ole aina ihan varma, riittavatko mun voimat. En tieda oliko tassa riipustelussa mitaan jarkea, mutta tulipa taas purettua ja kylla tama auttaa vahan.
Nyt takaisin ulos juomaan ehka parasta jaakahvia ikina. Korjataan viela yksi juttu. Taman paikan isanta, ystavani on oikeasti aika fiksu. Siis samalla tavalla, kuin vaikka Tauski. :)
Joo joo, olen todella otettu. Musta on pidetty huolta, ruokittu ja puhua on saanut, jos on halunnut. Kiitos Tauskin veli ;)
Niin, ruoka on alkanut maistua ja voi olla etta tanaan tulee varovasti vahan urheiltua. On niita hyviakin hetkia siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti