Elämä on hassua

        Yhtenä päivänä suunnittelet ansaitsemaasi kesälomaa, rakastamasi naisen kanssa ja seuraavana hetkenä itket maailman pahuutta. Asiat eivät aina mene niin, kuin sydämessään toivoisi. Ulkopuoliset asiat, pienetkin, joskus kerääntyvät ihmisen päähän isoksi kimpuksi ja tekevät kaikesta liian vaikeaa. Mut on tänään jätetty ja voi olla että tämä kirjoitus on virheliike, kaikkien munausten äiti. Musta on kuitenkin helpompi kirjoittaa tänne, kuin vuodattaa naamakirjaan ja ellen pura tätä ulos, mä luhistun.
       Kukaan nainen ei ole ollut mulle niin hyvä, kukaan nainen ei ole ollut mulle niin kiltti, eikä kukaan nainen ole ansainnut enemmän hyvää. Jos olisi kysymys vähäpätöisemmästä jutusta, mä varmaan lähettelisin nyt viestejä tyyliin "älä jätä mua" , mutta kun kysymyksessä on mun elämän rakkaus, on mun pakko antaa toiselle mahdollisuus elää täyttä elämää. Mä en ole pystynyt olemaan suhteessa niin paljon ja niin hyvä, ku olisin halunnut. Koko ajan olen toivonut, että ne mieltä kaihertavat muut asiat selviäisivät ja voisin keskittyä parisuhteeseen. Mun aika vaan loppui kesken.
      Se tunne, että tosta naisesta ja sen rakkaudesta olen ylpeä ja suorastaan pakahdun, kun ajattelen häntä, ei se ole kadonnut mihinkään. Päinvastoin, mä halusin tulevaisuudessa asioita hänen kanssaan, joista en ala kirjoittamaan nyt. Repeäisin. Ton tunteen rinnalle, kirjaimellisesti, on tullut olo, että rintakehä musertaa sydämen ja että se ei olisi ollenkaan huono asia. No, mä en ole ryyppäävää enkä itsetuhoista tyyppiä, joten kirjoitan täällä kyyneleet näppikselle valuen.
     Voi olla, että tämä blogi päättyy tähän. Tätä on kirjoittanut rakastunut mies. Aika näyttäköön

Siteeraan loppuun Tolkienia.
       
                              Jonkun on luovuttava, menetettävä, että muut saisivat pitää.
                              Minä yritin pelastaa rakkauden ja rakkaus on pelastettu, mutta ei minua varten.