Kun menettää rakkautensa, menettää ihmisen, jonka kanssa on jakanut koko elämänsä iloineen ja suruineen.
On hassua miten kova ikävä voi olla. Olin matkalla ja reissu oli hieno. Nautin todella paljon kaikesta, mutta rinnan kohdalla oli koko ajan tunne, että tämänkin hienon kokemuksen olisin halunnut jakaa yhden ihmisen kanssa. Kun olin hyvässä ravintolassa, mietin miten se toinen olisi nauttinut siitä ja olin ihan varma minkä ruoan tämä olisi valinnut. Kun näin aivan mahtavan rannan, olisin halunnut maata käsi kädessa siellä. Voi perkele miten mä yksin osaisin nauttia? Mulla oli ihan mahtavaa seuraa siellä, mutta rintaan sattui silti.
No parin viikon päästä olen jo uudella matkalla, toivottavasti siihen mennessä tapahtuu ihmeitä. Toista kertaa en halua kokea samaa , joten ihmeen olisi oikeasti aika tulla ja pian!
Mua etoo tää mun nössöys ja nyyhkytys, mut minkäs teet. Mulla alkaa perjantaina kesäloma ja aion urheilla niin perkeleesti. Kaljaakin saa juoda, mutta yhtään päivää en laita sen takia hukkaan. Se lupaus pitää!
Mun polvet ei muuten oikein kestä juoksua, mut aloitin maaliskuussa lenkkeilyn. Halusin pari tuntia lisäaikaa yhdessa tyttöystävän kanssa viikossa ja tarkoitus oli yllättää hänet kesäkuussa lenkille pyytämällä. Tuolla mä juoksin räntäsateessa kiroillen, mutta juoksin rakastuneena. Miten tyhmältä sekin nyt kuulostaa? Perkeleellisen naurettavalta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti