Muhun sattuu. Joku ehkä sanoisi, ettei henkinen kipu ole muuta, kuin olotila. Paskat. Muhun sattuu fyysisesti. Sattuu niin saatanasti. Kipu on lamaannuttavaa, repivää ja koko ajan läsnä. Se ei helpota edes kun nukun. Ja mulla on aika vahvat mömmöt. Mä olen laihtunut kolmessa päivässä jo 4 kiloa, sillä ruoka ei oikein pysy sisällä.
Se tunne on aika sanoinkuvaamaton, kun oksentaa ja itkee samalla. En suosittele ainakaan laihdutukseen.
Mulla on uskomattoman kova ikävä. Se ainut ihminen, joka voisi ja osaisi lohduttaa, se ainut, joka löytäisi oikeat sanat ja jonka läheisyys poistaisi kivun, on poissa. Se tuntuu saatanan epäreilulta ja turhauttavalta. Ystävät tekevät parhaansa, mutta...kipu ei ole menossa pois. Se on vain yltynyt ikävän kasvaessa. Mä olen sisältä aika kuollut tällä hetkellä, siltä tuntuu. Vaikka miten yrittäisi ajatella, että pienin askelin eteenpäin, niin mä menen tällä hetkellä helvetin lujaa alaspäin. Jos ulkomuoto alkaa jo ränsistyä näin nopeasti, sisältä näytän varmaan Mordorilta. Joojoo, mulle on jäänyt Tolkien päälle...
Rakkaus on vahva tunne, mutta rakkauden menettäminen taitaa sittenkin olla vahvempi. Luojan kiitos, mä osaan itkeä. Jollei tätä pahaa oloa voisi parkua pois, en kirjoittaisi enää mitään. Heh. Olipas onneton yritys olla positiivinen. Kipu ei lähde mihinkään, vaikka miten vetistelisin. Se kalvaa, vainoaa ja vittuilee mulle ja kasvaa mun yrityksistä ajatella jotain hyviä ajatuksia.
Hyviä ajatuksia...heh
"Henkinen" kipu on yhtä todellinen ku fyysinen kipu. Puhuttii kerran tästä asiasta yhen fiksun tyypin kanssa ja se sano ton lausahduksen jälken että jos sulla on käsikipee ni sä hoidat sitä kotona jos se sattuu ihan vitusti ni sä meet lääkärii.
VastaaPoista