Liikunta on mukavaa

                  Olen nyt ollu kuukauden harrastamatta liikuntaa. Se on todella syönyt miestä., kalvanut mieltä ja aiheuttanut yleiskunnon rapistumista. Käsittämätöntä miten yskä ja "vetopoisfiilis" voi vaikuttaa koko elämään niin vahvasti! Työt olen hoitanyt, mutta muuten nukkunut, muutamaa baari-iltaa lukuunottamatta.
                  Mä tykkään liikkua, kokeilla uusia lajeja, tuntea miten hiki kastelee paidan ja reidet huutavat hoosiannaa. Lihaskipu on ystäväni, kunhan tiedän mikä sen on aiheuttanut.
                 Mä todella rakastan liikuntaa. Olen käyny salilla lomamatkoilla Kreikassa, Italiassa, Espanjassa, Unkarissa, Yhdysvalloissa, Tunisiassa, Virossa, Bulgariassa jaTurkissa. Polkenut spinning-tunnilla Miamissa, Vanessa nimisen siliconiblondin piiskatessa lisää vauhtia, potkinut säkkiä Italiassa Alberto Tomban osaomistamalla salilla, pelännyt Tunisiassa penkin romahtavan kesken punnerruksen, ihmetellyt Tallinnassa treenin jälkeen posliinisaunaa. Budapestissa selkä oli koko 10 päivän loman todella kipeä, silti kävin salilla rääkkäämässä sitä joka toinen päivä. Kreikassa paikalliset ihmettelivät, miksi turisti on mieluummin vatsalihaspenkissä, kuin rannalla. Mulle yksi lomien suola on, kun saan hyvän hien ja pumpin lihaksiin, unohtamatta sosiaalista puolta. Liikunnalliset ihmiset ovat reilua porukkaa, ehkä italialaisia "neitejä" lukuunottamatta . Siitä tykkään myös, että usein olen ainut suomalainen tai jopa eurooppalainen sen treenihetken ajan.
                Mua ei yhtään haittaa, ettei mulla ole lahjoja oikein mihinkään lajiin. Se ei estä mua nauttimasta liikunnasta, asettamasta tavoitteita tai kokeilemasta uutta. Mulla on muutama hyvä ystävä, jotka ovat ammattimaisia liikkujia ja liikuttajia, tyyppejä joilla on voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja rytmitajua. Voin vaan ihailla sellaista ja jonkun mukavasti menneen treenin jälkeen saunassa, voin tuntea pienen hetken itseni ihan yhtä kovaksi tyypiksi. Sellaisia hetkiä kaipaan lisää ja tiedän, että tulen liikkumaan koko loppuikäni.
                 Koskaan en silti taida pystyä samaan kuin äitini, joka kerran ajoi kesähelteellä tuomaan nääntyneelle pojalleen mehua ja pullaa, kun poika soitti hädissään että vesipullo oli pudonnut, eikä ollut rahaakaan mukana. Äiti polki 30 kilometriä mun takia kesän kuumimpana päivänä, enkä mä osannut varmaan edes silloin kiittää. Myöhästyneet kiitokset siis äiti, sä olet mun liikunnallinen esikuvani :)
               Tänään mä teen kevyen treenin
              

Mäkin oon poke, pääsenks mä sisään?

      Aina välillä mulle lyödaan jv-kortti naaman eteen ja vaaditaan päästä jonon ohi tai humalasta huolimatta sisälle. Oletetaan että kun tässä nyt "kollegoita" ollaan,  mun velvollisuus on katsoa sormien läpi. Yleensä nämä tyypit ovat olleet kerran Ruisrockissa aitaa vartioimassa tai Laitilan munamarkkinoilla valvomassa lapsiperheitten makkaransyöntiä. Tai niinkuin eräs vähän vanhempi mieshenkilö, joka aina kertoo samaa tarinaa, kultaiselta 70-luvulta, kun hän järjestysmiesnauhassaan jakeli tuomioita Uittamon tanssipaviljongissa. Siinä sankaritarinassa hän ei olekaan mikä tahansa rautainen turvallisuusalan ammattilainen, vaan lähinnä jumalasta seuraava. Hänen paikkansa oli parvella tanssiväen yläpuolella ja käsimerkein alhaalla oleville kollegoille näytti, kuka joutuu poistumaan...Joka kerta mun on tehnyt mieli sanoa, että syy miksi hän oli aina siellä ylhäällä olikin ehkä  se, että hänet haluttiin pois jaloista. Olen aika kyllästynyt kuulemaan samoja tarinoita, myönnän.
     Myös sellaisia tyyppejä löytyy, jotka siinä vaiheessa, kun huomaavat, etteivät pääse sisälle baariin, haluavat nähdä mun jv-kortin. Toki voin sitä vilauttaa, mutta en oikein ymmärrä pointtia. Samat tyypit usein myös vaativat poliisia paikalle, laskemaan heidät sisälle :)
      Mulle ei itselle tulis mielenkään, itse viihteellä ollessani, että yrittäisin tuntemattolle pokelle päteä jv-kortillani. Toki mulla on paljon tuttuja töissä baarien ovilla ja välillä siitä on hyötyä, mutta en mä sillä brassaile, että olen poke. Turku on pieni paikka ja täällä kyllä ammattilaiset tuntevat toisensa, niin hyvässä kuin pahassakin.

Ei mun tarvi harrastaa liikuntaa, mää oon laiha muutenkin

        Nuori tyttö, 18 mittarissa, kaunis ja superhoikka, vuonna 2007.  On kauneutta, on baarikuntoa ja päivisin jaksaa opiskella tai tehdä töitä, kaikesta kaljasta ja valvomisesta huolimatta. Kuka hullu urheilee ku on sopivat geenit?
       Sama nuori tyttö vuonna 2011 on yhä kauniihko, superhoikka ja baarikunto kohdallaan. Jotakin on silti tapahtunut. Käsistä sen helpoiten huomaa; allien alut, muuten tikkulaihoissa käsissä. Käsittämätöntä! Joku voi seuraavasta kommentista närkästyä, mutta otan riskin; minusta laiha tyttö, josta paistaa kilometrin päähän, ettei minkäänlaista liikuntaa ole tullut harrastettua ala-asteen jälkeen, on säälittävä näky. Tarkoitan siis kaljaa juovaa laihaa tyttöä! Löysää lihaa, laihassa kropassa, humppakahvat liian pienen paitulin alta hyllyen. Kamala näky!
      Väittävät, että nuoret ovat nykyään heikkokuntoisempia kuin koskaan. Ei sitä ole edes vaikea uskoa, kun katsoo kaupungilla, miten nuoriso kävelee. Ryhti on huono, housut roikkuu niin alhaalla, että persreikä paistaa ja sitten löntystellään niin saatanan hitaasti. Olen miettinyt, miks pitää kävellä niin hitaasti ja tullut siihen johtopäätökseen, että sen pitää liittyä räkimiseen. Jos kävelee reippaasti, räkä lentää omaan naamaan. Tietty myös se, jos housut on polvissa,  väistämättä vaikuttaa kävelytyyliin. Mä vihaan löntystelyä! Vihaan myös monia muita asioita, mutta se taitaa olla vaan orastavan vanhuuden merkkejä.  Mitä ei ymmärrä, se ei voi olla oikein ja suotavaa.
    Oikein aurinkoista päivää ja nähdään kaupungilla :)