Kaipuu töihin?

            Tässä työmatkalla Joensuuhun ja ajankuuluksi raapustelen mietteitäni.
Multa on kysytty viime kuukausina monta kertaa, onko ikävä ovisaranaksi ja koska palaan hommiin.
Kyllähän mä olen ovella tänäkin vuonna ollut; 3 vuoroa, yhteensä 10 tuntia ja siinä oli 10 tuntia liikaa!
Viime vuosi oli niin raskas, etten ole toipunut siitä vieläkään. Normaalin kyllästymisen  lisäksi tökkäsin keväällä sormeni käytettyyn neulaan ja olin hiv-seurannassa puoli vuotta. Eräiden samanlaisiin liiveihin pukeutuvien poikien kanssa oli aika stressaava kuukausi syksyllä ja lisäksi painoivat "siviiliasiat".
Nyt on kiva mennä töihin, nauttia vapaista viikonlopuista ja olla ulkona monta tuntia päivässä. Kyllä se on mahtava tunne, jos ei vituta töihin lähtiessä! :)
         Tuo turvallisuusala on aikamoisessa muutostilassa tällä hetkellä ja pieniä alan firmoja kaatuu, toki uusiakin tulee. Ravintolat ottavat halvimman yrityksen palvelut ja saavat suoraan järkkärikurssilta tulleita pikkuelviksiä, joiden kokemus ravintoloista ja portsareista liittyy omiin kaljoitteluiltoihin. Sitten kun jotain sattuu, ravintoloitsija vaihtaa firmaa ja todennäköisesti hyppää ojasta allikkoon. Kukaan ei halua maksaa ammattitaidosta, mutta sitä kuitenkin vaaditaan. Turussakin on tapauksia, joissa portsarit ovat rahaa vastaan ottaneet ala-ikäisiä sisälle baariin. Siinä kustaan myös omille nilkoille ja taitaa valua kiinteämpääkin tavaraa samalla...Kukaan ei voita, paitsi alaikäiset pissikset baarikokemuksen karttuessa.
       Mutta kyllä mulla on ikävä baarin henkilökuntaa ja aion kyllä tänä vuonna ainakin pari kertaa palata tuonne yöhön saranaksi.
      Seuraavaksi kahville aakkoshuoltikselle. Mä todella vihaan noita paikkoja. Ala-arvoista ruokaa, kitkerää kahvia ja lapsihelvettimeininkiä, ruotsinlaivatyyliin. Mä muuten vihaan noita laivojakin. Ja mopoautoja, asuntoautoja paljon ja muutakin. Mussa on yllättävän paljon vihaa :)
    Mukavaa viikkoa

  Vuodatus


           Pakko pitkästä aikaa purkaa ajatuksia ja vaihteeksi vähän muusta, kuin baarimaailmasta. Sorry. kannattaa siis lopettaa lukeminen tähän :)
          Mun kevät on mennyt löysässä hirressä. Aloitin helmikuussa "suhteen" avoliitossa asuvaan naiseen.  Juttu lähti siitä, että aloimme jutella naamakirjassa, hän tilitti ja mä kuuntelin. Ei aikaakaan kun hän päätyi mun luo kahville ja kohta heilui peitto. Siitä se lähti. Mun tarkoitus ei ollut rakastua, piti pitää pientä suojakuorta ja aluksi onnistuinkin. Toiselta puolelta alkoi sitten tulla viestejä tyyliin " ajattelen sua ihan koko ajan" , " haluaisin olla luonasi koko ajan", " en ole ikinä ollut kenestäkään mustasukkainen, mutta nyt olen sinusta". Hän myös vakuutti,  että suhde mieheen jonka kanssa asui, oli totaalisen ohi ja muuttoa tehdään heti, kun sopiva asunto löytyy. No, mä sitten päätin uskaltaa katsoa sisimpääni ja kerroin vastaavia ajatuksia hänelle. Sen jälkeen kaikki muuttui.
      Naisesta tuli etäinen ja selitys oli, ettei hän saa otetta elämästä ja ei pysty ottamaan askelta omaan asuntoon, eikä muuhunkaan. Mä aloin siinä vaiheessa jo ounastella pahaa, mutta aina kun tuli hyvä päivä ja neito oli peittoni alla, olin taas onneni kukkuloilla ja uskoin että kyllä tää tästä. Kesään mennessä elämä on jo pelkkää auvoa ja täyslihamakkaran grillausta yhteisellä pinkillä pallogrillillä. Heh
    Viimeisten viikkojen aikana yhteistä aikaa olikin jo yllättäen tosi vaikeaa järjestää, mutta lupauksia sentään silloin tällöin; "huomenna toivottavasti nähdään" tyylisesti. Ja mä odotin kunnon kotikoiran hartaudella joka kerta koko päivän. Sitten jossain vaiheessa ilmaisin pettymykseni ja vastaus oli " mua ahdistaa saada tollasta valitusta, kun muutenkin vituttaa" ja mä tietty rakastuneena pahoittelin. Viime viikolla noin kävi pari kertaa. Mä olin siis melkoinen tossukka :)
        No päätin lauantai-iltana tehdä pitkästä aikaa baarivuoron, kun muutakaan tekemistä ei ollut ja kuka olikaan ensimmäinen asiakas johon törmäsin! Heh. olin jo menossa tervehtimään, mut muapa ei noteerattu mitenkään ja arvasin että taitaa olla ukko mukana. Niinhän se olikin. Kaksi sitruunan syönyttä tyyppiä mun baarissa ja mulle oli kerrottu, ettei voida nähdä, kun neiti on töissä :)
      Seuraavana aamuna  kun heräsin, vaihdoin facessa muutaman sanan neidin kanssa ja sain syyttelyä osakseni ja silloin tuli mitta täyteen. Keskustelu päättyi haistatteluun ja päätin että jos kyseinen tyyppi mua vielä lähestyy, kerron sen miehelle kaiken. Tänään tein sen! Nainen ilmoitti tekevänsä mun elämästä helvetin ja mies käski mun pitää huoran omanani. Mutta mä olen nyt täysin irti koko paskasta.  Kesä tulee ja toivottavasti minä paksupää opin tästä jotain :) Toivon sitä oikeasti, sillä kyseinen typy teki mulle tämän saman kerran aiemmin, vuosia sitten.
     Ne oikeasti hyvät tyypit ovat taas astuneet esiin, ne jotka eivät kuseta ja jotka yhä uskovat muhun. Kiitos.
Kyl te tiedätte ketä tarkoitan :)

    Nähdään jokirannassa

  Valehtelisin jos väittäisin.


              Olen nyt ollut vajaat 2kk tekemättä yhtään ovivuoroa. Marraskuun lopulla lopetin työillan kesken ja lähdin kotiin. Toki siinä vaiheessa mulle oli jo tarjottu töitä muualta, täysin toisenlaisesta maailmasta.  Olen käynyt muutaman kerran katselemassa vanhalla työpaikallani meininkiä ja takaisin ei ole ollut ikävä. Lupasin kyllä kevään aikana tehdä muutaman vuoron, mutta vielä ei ole sen aika,
             Mä nauran ääneen nykyään, ku menen iltaysiltä nukkumaan ja mietin, että ennen tein lähtöä töihin samaan aikaan. Aamulla herään usein jo puoli kuuden aikaan, ennen ku kello soittaa ja olen virkeä! Se tuntuu niin hyvältä, etten oikein osaa edes kuvailla sitä. Parasta on kuitenkin se, että töihin on kiva mennä. Tunne siitä, ettei tarvi tapella, huutaa, repiä tai haistella oksennuksen ja paskan hajua, on aika huikea!
           Olen tarkoituksella pitänyt taukoa tästä raapustelusta, mutta nyt aloitan taas. Sitä en kyllä itsekään tiedä, mihin suuntaan tämä blogi kehittyy. Jotain kuitenkin aion tänne kirjoitella.
           Nyt lisää puita takkaan ja nauttimaan vapaapäivistä. Mahtavaa :)