Tervehdys ja kumarrus

Mä mietin, että miten mä tän blogin aloitan ja luulen, että paras on aluksi kertoa, mikä mua tuolla töissä eniten jurppii.
           Aloitetaan vaikka ovelta; mulle on opetettu jo pienenä, että kun astutaan sisään ovesta, niin tervehditään reippaasti, katsotaan silmiin ja hymyilläkin voi, mut se ei sentään oo pakollista, jos ei vaan oikeasti hymyilytä, kyllä niitä irvistelyjä sit saa katsella yön aikana muutenkin. Osa ihmisistä vaan kävelee pokkana sisään ja kun niille sanoo moi tai kysyy klassisen "vieläkös teidän kunto kestää?" kysymyksen, ne katsoo silleen jotenkin kummissaan tai osa jopa närkästyneenä, puhuiko toi tyyppi mulle, pitääkö sille vastata?
           Toinen ääripää on ihmiset, jotka joka kerta mennessään tupakalle, vessaan tai ulos soittamaan, haluavat jutella ja heittää "hauskaa" läppää, kätellä tai läimiä olkapäille. Ja en myöskään pidä vieraitten naisten halusta halia mua. En ainakaan ilman lupaa.
            Hyppään nyt valomerkin jälkeiseen aikaan ja palaan muihin harmitúksen aiheisiin myöhemmin.
Yksi asia, jota en oo koskaan ymmärtänyt on, miksi kello 3.28  pitää tilata prikallinen viinaa ja kyytipojaksi pari isoa keppanaa? Miks sitä ei vois tehdä jo tuntia aiemmin? Ja vaikka tilais vaan sen yhden kaljan, niin miks sen viimeisen tilauksen nauttiminen kestää aina niin saatanan kauan?
 Jos menen varttia vaille neljä, nätisti kertomaan, että olemme sulkeneet, olkaa hyvä ja juokaa juomanne ja lähtekää narikkaan tai ovelle päin, kukaan ei liikahda, kukaan ei reagoi, paitsi aina on joku hulvaton vitsiniekka, joka heittää jonku väsyneen läpän tyyliin " eiku me jäädään tänne yöksi" .
 Kun sitten kolmea vaille neljä joudun huutamaan, että nyt kaikki lähtee HETI ulos, tulee aina joku loukkantunut tai hämmästynyt tyyppi sanomaan mulle "miks sun pitää purkaa pahaa oloas huutamalla meille? Miks sun pitää pilata meidän hauska ilta? " Siihen on ihan turha yrittää sanoa, että kävin kyllä nätisti jo pari kertaa teille sanomassa.

            Okei, tästä tämä alkaa...